Tällä sivulla pääset tutustumaan valmentajiimme valmentajaesittelyn kautta. Lisäksi voit lukea valmentajien eduista sekä valmentajien, koulutusohjaajien ja koetoimitsijoiden kursseista ja pätevöitymisistä.
Sinustako koetoimitsija, kehätoimitsija, valmentaja tai koulutusohjaaja?
VAS tukee mielellään jäsentensä kouluttautumista päteviksi koetoimitsijoiksi, kehätoimitsijoiksi, valmentajiksi ja koulutusohjaajiksi. Koetoimitsijana, kehätoimitsijana, valmentajana tai koulutusohjaajana toimiminen on myös oiva keino kerätä tarvittavia talkoopisteitä.
Valmentajaksi VASille agilityyn, tokoon, rally-tokoon, arkitottelevaisuuteen, pentukursseille tai näyttelyharjoituksiin?
VASilla on suuri joukko aktiivisia valmentajia, mutta kurssien ja koulutusten kysyntä on kovaa, joten lisää valmentajia tarvitaan aina!
Valmentajan edut:
- Viikkoryhmiä ja kursseja vetämällä valmentaja kartuttaa valmentajakoulutustukea 5 €/tunti lajista riippumatta. Valmentajakoulutustuki on tarkoitettu oman osaamisen ylläpitämiseksi, laajentamiseksi ja syventämiseksi, ja sitä voi käyttää VASin tai muiden tahojen järjestämiin koulutuksiin.
- Valmentajakoulutustukea ei voi käyttää VASin viikkoryhmissä treenaamiseen.
- Apuvalmentaja saa valmentajakoulutustukea 2,50 €/tunti.
- Valmentajat pääsevät moniin VASin järjestämiin koulutustapahtumiin etuhintaan.
- Vassila Oy on myöntänyt valmentajille -50 % alennuksen kuukausikorteista.
- Valmentajat saavat hienot VAS-logoilla varustetut COACH-hupparit.
- Valmentajat saavat talkoopisteet ilman työkorvausta suorittamastaan valmennustyöstä (1 p/h).
- Lähtökohtaisesti valmennuksesta ei makseta työkorvausta, mutta siitä voidaan sopia seuran ja valmentajan välillä valmentajan niin halutessa. Työkorvauksesta vähennetään ennakonpidätys.
- Seura korvaa valmentajille kodin ja harjoituspaikan väliset matkakustannukset.
- Matkakorvaus on 0,20 €/km, kun edestakainen matka ylittää 20 km.
- Jos valmentaja tai valmentajan perheenjäsen treenaa samalla matkalla, maksetaan matkakorvausta 50 %.
- Matkalaskulomake palautetaan rahastonhoitajalle kauden päätteeksi. Matkalaskupohja ladattavissa kotisivujen materiaalipankista.
- Kaikki valmentajat ovat seuran kustantaman vapaaehtoistyöntekijöiden ja toiminnan vastuuvakuutuksen piirissä.
Valmentajan edut koskevat kaikkia valmentajia, jotka kouluttavat vähintään kahdeksan kertaa kauden aikana. Valmennuskerrat voivat jakautua useammalle eri ryhmälle ja lajille ja myös tuurauskerrat lasketaan mukaan. Alle kahdeksan kertaa kauden aikana valmentavat saavat talkoopisteet valmennustyöstä. Valmentajan ja seuran vastuut ja velvollisuudet on lueteltu tarkemmin valmentajasopimuksessa. Mikäli sinulla on kiinnostusta ryhtyä valmentajaksi tai aluksi vaikkapa apuvalmentajaksi, ota yhteyttä valmennusvastaavaan. Yhteystiedot löytyvät Yhteystiedot-sivulta.
Suomen Agilityliitto ja Suomen Palveluskoiraliitto järjestävät koulutuksia valmentajille ja koulutusohjaajille.
Suomen Palveluskoiraliiton järjestämä koulutusohjaajakurssin 1-osa on kaikkien lajien harrastajille soveltuva koirankouluttajakurssi. Palveluskoiraliiton avoimien koe- ja kilpailulejien koulutusohjaajakoulutuksen pohjakurssina toimii arkitottelevaisuusohjaajakoulutus, minkä jälkeen voi erikoistua kilpailutottelevaisuuskoulutusohjaajakoulutuksessa (TOKO) tai rally-tokokoulutusohjaajakoulutuksessa (rally-toko). Tulevat kurssit näet Virkun kurssikalenterista.
Suomen Agilityliiton agilityvalmentajan ja hoopersvalmentajan koulutuspolkuihin voit tutustua Agilityliiton kotisivuilla. Tulevat AVA-agilityvalmentajakurssien koulutusmoduulit ovat nähtävillä Agilityliiton Moodlessa.
Valmentajakoulutustukea on mahdollista käyttää mm. Palveluskoiraliiton koulutusohjaajakurssien sekä AVA-moduulien osallistumismaksuihin ja matkakuluihin.
Koetoimitsijaksi agilityyn, tokoon tai rally-tokoon tai kehätoimitsijaksi koiranäyttelyyn?
Koetoimitsijan peruskursseja (1-osa) järjestävät kennelpiirit. Vaasan kennelpiirin kurssit näet kennelpiirin kotisivuilta. Koetoimitsijan peruskurssilla opitaan koetoimitsijan perustaidot. Kurssin suorittanut voi hakeutua lajikohtaiselle Koetoimitsija 2 -kurssille, jonka suorittanut saa koetoimitsijan pätevyyden.
Koetoimitsijan lajikursseja (2-osa) järjestävät agilityssa Suomen Agilityliiton jäsenyhdistykset ja tokossa sekä rally-tokossa Suomen Palveluskoiraliitto. Agilityn koetoimitsijakurssit ja kilpailutoimihenkilökurssit ovat nähtävillä Agilityliiton Moodlessa. Suomen Palveluskoiraliiton järjestämät koetoimitsijan lajikurssit näet Virkun kurssikalenterista.
Koetoimitsijakursseille vaaditaan yleensä yhdistyksen puolto, joten ole yhteydessä puheenjohtajaan, jos haluat mukaan kurssille.
Kehätoimitsijakursseja järjestävät kennelpiirit. Vaasan kennelpiirin kurssit näet kennelpiirin kotisivuilta ja kaikki kehätoimitsijakurssit Kennelliiton tapahtumakalenterista. Kehätoimitsijakurssille pyrkivän tulee olla Kennelliiton jäsen ja pätevöityäkseen kehätoimitsijaharjoittelijan tulee olla iältään vähintään 16 vuotta ja suorittaa kurssin loppukoe tai muu opinnäyte sekä suorittaa vähintään viisi hyväksyttyä harjoittelukertaa virallisessa näyttelyssä.
Koetoimitsijan ja kehätoimitsijan edut:
- VAS korvaa sinulle koetoimitsijan lajikurssien tai kehätoimitsijakurssien osallistumismaksut, kun olet käynyt kurssit, pätevöitynyt koetoimitsijaksi tai kehätoimitsijaksi ja seuran käytettävissä sen järjestämissä kokeissa/kilpailuissa/näyttelyissä. Koetoimitsijan peruskurssin osallistumismaksua ei korvata.
- Koetoimitsijoiden ja kehätoimitsijoiden tulee olla Suomen Kennelliiton jäsen. VAS korvaa ostolaskua vastaan Kennelliiton jäsenmaksun niille jäsenilleen, jotka toimivat yhdistyksen järjestämissä virallisissa kilpailuissa, kokeissa tai näyttelyissä vastaavana koetoimitsijana tai kehätoimitsijana vähintään yhden kerran vuoden aikana.
- Koetoimitsijat ja kehätoimitsijat saavat talkoopisteet työstään talkoopistesäännöissä määritellyn mukaisesti.
- Kaikki koetoimitsijat ja kehätoimitsijat ovat seuran kustantaman vapaaehtoistyöntekijöiden ja toiminnan vastuuvakuutuksen piirissä.
Mikäli sinulla on jo toimitsija- tai koulutusohjaajakortti, mutta se kaipaa uusimista, ota myös siinä tapauksessa yhteyttä puheenjohtajaan.
Valmentajat esittäytyvät
Valmentajaesittelyt by VAS TiedotusValmentajat kevätkaudella 2026
| Nimi | Sähköposti | Ryhmä |
| Jenni Hienovirta | vasnayttelytiimi@gmail.com | Näyttelytreenit tiistai (yhteyshenkilö) |
| Helen Rankaviita | helen.rankaviita@gmail.com | Pentkurssi keskiviikko, Arkitottelevaisuus keskiviikko |
| Tanja Katajisto | katajistotanja@gmail.com | Rally-toko maanantai |
| Tiina Jokinen | tiina.jokinen@netikka.fi | Rally-toko maanantai, Rally-toko keskiviikko |
| Johanna Matikainen | johanna.saario@hotmail.com | Rally-toko keskiviikko |
| Tiina Puttonen | teputtonen@gmail.com | Rally-toko torstai |
| Kirsi Vornanen | kirsiv76@gmail.com | Toko keskiviikko |
| Liisa Mäkelä | liisa.makela@uwasa.fi | Toko keskiviikko |
| Heidi Nyppeli | heidi.nyppeli@gmail.com | Agility kisaavat maanantai |
| Liisa Metsälä | liisa.metsala@fimnet.fi | Agility möllit maanantai |
| Kristiina Metsälä | kristiina.metsala@gmail.com | Agility möllit maanantai |
| Timo Teileri | timo.teileri@gmail.com | Agility kisavalmiit/kisaavat maanantai |
| Stiina Alikoski | stiinaalikoski@gmail.com | Agility junnut maanantai |
| Hans Seppelin | hans.seppelin@gmail.com | Agility junnut maanantai |
| Amanda Sjöholm | sjoholm.amanda@hotmail.fi | Agility kisaavat tiistai |
| Saija Laurila | saija77@gmail.com | Agility kisaavat tiistai, Agility kisaavat keskiviikko |
| Eeva Puska | eeva.puska@rinta-jouppi.com | Agility alkeet/agilityeskari tiistai |
| Johanna Koivusaari | johanna.koivusaari1@icloud.com | Agility alkeet/agilityeskari tiistai |
| Raija Karjalainen | raija.karjalainen@netikka.fi | Agility päiväryhmä keskiviikko |
| Pia-Kristiina Mietty | pia.mietty@gmail.com | Agility kisaavat keskiviikko |
| Janika Välkkilä | janika.valkkila1@hotmail.com | Agility möllit keskiviikko |
| Pia Kurki | pia.kurki@hotmail.fi | Agility möllit keskiviikko |
| Hannele Flöjt | hannele.flojt@gmail.com | Agility kisaavat torstai |
| Mia Haapaluoma | mia.nasman@hotmail.com | Agility kisaavat torstai |
| Katja Valkki | katja.valkki88@gmail.com | Agility kisaavat torstai |
| Katja Mantila | katja.mantila.91@gmail.com | Agility kisaavat torstai |
| Anne Teileri | anne.teileri@gmail.com | Agility alkeisjatko torstai |
| Eeva Ehn | eeva.ehn@hotmail.com | Agility alkeisjatko torstai |
Valmentajien puhelinnumerot näet myClub-sovelluksesta: valitse oikean alareunan valikosta
–> Seurojen yhteystiedot. Valitse oma ryhmäsi ja klikkaa valmentajan nimeä.
